Caleb Mcneely
Terminaalin ilma haisi aina samalta: lattiavahalta, sumutetulta hajuvedeltä ja pieneltä polttoöljyn vivahdukselta, joka kantautui kiitotien puolelta. Helsinki-Vantaan lentoasemalla lähtöportilla 24 seisoin Boeing 767:n keittiössä ja suoristin tummansinistä jakkupukuani.
Uudenvuodenaatto kello 23:12. Somerolla satoi räntää vaakasuorassa ja keittiön ikkunasta näkyi, kuinka naapurin pihakoira yritti turhaan kaivaa itselleen kuivaa paikkaa kinosten välistä. Elina istui keittiön pöydän ääressä jalallaan
Lahja, jonka nimi oli takaisinmaksuaika Olen Helena, kuusikymmentäviisi. Asun Tampereella, Pyynikin liepeillä, talossa jossa rappukäytävässä tuoksuu aina märkä koira ja alakerran Arvo kuuntelee Yle Puhetta niin kovalla, että
Hän luopui vaimostaan yhdellä vedolla – ja lupasi olla etsimättä tätä, kunnes kuolema riisui häneltä sanansa Kynä rahisi paperia vasten, vaimeasti ja arkisesti, aivan eri lailla kuin Elina
Mika painoi puhelimen punaista luuria ja tunsi, kuinka paidan kaulus kiristi. Pankin virkailija oli juuri vahvistanut, että valtakirja oli mitätöity. Se oli tehty kello 8.02. Tasan kolme minuuttia
Ensimmäinen ääni sen jälkeen, kun äitini lensi selkä edellä uima-altaaseen, ei ollut loiskahdus. Se oli naurua — hajanaista, kavalana terassin yli lipuvaa. Isän raskas vartalo syöksyi saman tien
Hän suuteli tuntematonta paetakseen – tietämättä, että valitsi Suomen pelätyimmän rikollisjohtajan Sanna Nieminen oli 26-vuotias tilintarkastaja keskikokoisessa helsinkiläisessä toimistossa. Valon Vuosijuhla Hotelli Kämpissä oli tarkoitettu hänen uransa läpimurroksi
Olin asunut Kirsin luona kahdeksan kuukautta. Sinä aikana opin, että aamulenkki lähdettiin vasta kahdeksalta ja että eteisen matolla sai loikoilla, mutta sohvalle ei ollut asiaa. Talo tuoksui toiselta
Joulunaaton lento – miljardööri astui koneeseen täynnä vihaa, kunnes näki ex-vaimonsa ja kaksoset, joista hän ei tiennyt mitään Aapo Koskinen seisoi Helsinki-Vantaan terminaalissa ja tuijotti ikkunasta kiitoradalle kertyvää
Seison eteisessä märkänä, likainen vesi valuu pitkin kasvojani, eikä kukaan talossa vielä tiedä, kuka minä oikeasti olen. Erika nauraa. Se on sellaista helakkaa, kimakkaa naurua, joka ei jätä