Seurasaaren rannassa hyttysiä on aina riittänyt — elokuun myöhäisiltoina niitä nousee pilvenä rantaluhdilta, ja paikalliset ovat tottuneet siihen. Mutta tänä vuonna kaikki on toisin.
Anna-Liisa Korhonen tajusi sen perjantaiaamuna, kun polvi ei taipunut sängystä noustessa. Edellisenä päivänä hän oli puuhastellut mökin kasvimaalla — kitkenyt rikkaruohoja perunapenkistä, ruiskuttanut tomaatteja lehtihomeen varalta, niin kuin joka kesä viimeiset kaksikymmentä vuotta. Illalla jalat särkivät kuin pitkän kaivuupäivän jäljiltä, ja hän laittoi sen iän ja kostean selän piikkiin. Aamulla nivelet olivat lukossa ikään kuin auto olisi ajanut hänen ylitseen. Ohimoita puristi, silmien takana jyskytti tylsä särky, ja kuumemittari näytti neljäkymmentä.
— Luulin vilustuneeni mökillä, — hän kertoo. — Otin särkylääkettä, makasin hetken. Iltaan mennessä jo lusikan pitäminen kädessä oli vaikeaa.
Kalliolan terveysasemalla ajanvarauksen jonossa oli sinä päivänä väkeä, jollaista Anna-Liisa ei muistanut koronavuosien jälkeen. Naapurikadun iäkäs nainen piti lämpöpussia ohimolla, kolmekymppinen mies istui kyyryssä polvet syliin vedettyinä. Sairaanhoitaja kutsui Anna-Liisan kahdenkymmenen minuutin kuluttua, mittasi verenpaineen, kuunteli oireet ja kirjoitti epäröimättä lähetteen laboratorioon.
— Denguekuumeeseenko? — Anna-Liisa kysyi uudelleen. — Sitähän saa jostain tropiikista, ei täällä Meilahdessa.
Infektiolääkäri Riitta Mäkelä HUS:n infektiosairauksien yksiköstä otti sillä viikolla vastaan yhden Anna-Liisan kaltaisen toisensa jälkeen. Viikon aikana ennen häntä oli hakeutunut hoitoon yksitoista samankaltaisista oireista kärsinyttä, eikä yksikään ollut matkustanut minnekään.
— Aiemmin meillä oli vain tuontitapauksia, — hän selittää. — Ihminen on palannut Thaimaasta tai Vietnamista, tuonut viruksen mukanaan, me hoidamme. Mutta nyt hyttynen on purrut ihmistä, joka ei ole liikkunut kotoaan kauemmas kuin kasvimaalle. Se on aivan eri tilanne.
Yhdestätoista epäilystä kuusi varmistui. Mutta jo seuraavalla viikolla sairaalaan tuli samoilla oireilla niin paljon ihmisiä, että varmistettuja tapauksia oli neljätoista — yli kaksinkertainen määrä alkuviikkoon verrattuna. Eniten tapauksia löytyi juuri Kontulan omakotitaloalueelta, jossa vanhat sadevesikaivot ja hoitamattomat kasvimaat pitävät seisovaa vettä käytännössä joka pihalla.
Kuumetta levittää Aedes aegypti -hyttynen — viisi vuotta sitten hyönteistutkijat havaitsivat sitä lähinnä Etelä-Euroopassa. Nyt ilmasto lämpenee, talvet lyhenevät, ja hyttynen, joka aiemmin ei kestänyt pakkasia, talvehtii rauhassa kerrostalojen kellareissa.
Suurimmalla osalla sairastuneista oireet ovat huomaamattomia — lievää väsymystä, ja kaikki menee muutamassa päivässä ohi. Mutta oireisilla tapauksilla on korkea, lähes neljänkymmenen asteen kuume, päänsärkyä silmien takana, pahoinvointia, ja vaikeissa muodoissa verenvuotoja ja todellinen hengenvaara. Sairaalassa oli sillä viikolla kaksi potilasta tiputuksessa, ja juuri silloin Anna-Liisa sai laboratoriotuloksensa.
Positiivinen. Denguekuume, se sama "luunmurskaajakuume", varmistui hänellä viime tiistaina.
Lääkärit pitivät Anna-Liisaa kaksi päivää tarkkailussa — varmistaakseen, ettei vaikeaa muotoa kehity — ja päästivät hänet kotiin listan kanssa siitä, mitä ei saa tehdä. Samana iltana hän soitti tyttärelleen kaupunkiin ja pyysi, ettei tämä toisi lastenlasta viikonlopuksi.
— Hän on nelivuotias, — Anna-Liisa sanoo. — Niin kauan kuin olen kipeänä, hän jää tyttäreni luo. En tiedä varmasti, voiko minusta tartuttaa, lääkäri sanoi ettei voi, vain hyttysen kautta. Mutta niin kauan kuin pihalla on pisarakaan vettä, en päästä häntä tänne.
Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut lähetti maanantaista alkaen työryhmiä käsittelemään pihoja hyönteismyrkyillä — sekä maasta käsin että ensimmäistä kertaa vuosiin helikopterilla Vanhankaupunginlahden luhta-alueiden yllä, josta epidemiologien epäilyn mukaan leviäminen sai alkunsa. Torjunta jatkuu syyskuun loppuun asti.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri kehottaa asukkaita poistamaan kaiken seisovan veden pihoiltaan — ämpärit, vanhat renkaat, kastelutynnyrit — ja käyttämään hyttyskarkotteita etenkin ilta-aikaan, jolloin hyttyset ovat aktiivisimmillaan.
Nyt Anna-Liisa kiertää pihaa taskulampun kanssa joka ilta heti helteen laannuttua. Kaataa kastelutynnyrin kumoon, tyhjentää ämpärin, jossa aiemmin piti taimia. Löytää vanhan sangon vajan vierestä — pohjalla sormen verran sadevettä, ja siellä kiemurtelee jo toukkia. Kaataa pois, kuivaa, asettaa ylösalaisin. Aiemmin tällaiseen ei kiinnittänyt mitään huomiota.
Lapsenlapsi tulee kylään sitten, kun pihalla ei ole enää yhtäkään lätäkköä, joka pystyisi pitämään vettä edes vuorokauden. Sillä välin Anna-Liisa kiertää joka ilta jokaisen nurkan — ja joka kerta ämpäriä nostaessaan tuntee, kuinka polvi muistuttaa itsestään tylsällä, sitkeällä säryllä.
